|
Hyvät jääpallon ystävät!
Suomen Jääpalloliiton puolesta toivotan kaikki jääpallon ystävät tervetulleeksi kolmanteen Super Cup -turnaukseen! Paikallinen järjestelytoimikunta on luonut jälleen kerran oivalliset puitteet tälle tärkeälle huippujääpallotapahtumalle.
Turnauksessa näemme kolmen huippumaan otteita sopivasti noin kaksi kuukautta ennen MM-kisoja. Super Cup on vakiinnuttanut paikkansa FIB:n kansainvälisessä kilpailukalenterissa. Nyt lyödään alkutahdit 2010 MM-kisojen ratkaisuille.
On mielenkiintoista nähdä, millaista peliä kolme huippumaata kauden tässä vaiheessa pelaavat. Lisäksi haluaisin todeta, että lappeenrantalaiset ja eteläkarjalaiset jääpallojuniorit ovat etuoikeutetussa asemassa nähdessään maailman ehdottomia huippupelaajia kotikentällään. Nimet Obuhov, Hellmyrs, Lomanov, Laakkonen, Aaltonen, Mossberg, Sveshnikov, Edlund herättävät varmasti mielenkiintoa niin nuorten kuin hieman kokeneempien jääpallofanien keskuudessa.
Tämän vuoden Super Cup kunnioittaa suomalaista urheiluhistoriaa: on kulunut tasan 90 vuotta siitä kuin itsenäisen Suomen maajoukkue pelasi kaikki lajit huomioiden ensimmäisen virallisen maaottelunsa. Myös tuolloin, 1919, vastassa oli rakas naapurimme Ruotsi ja lajina jääpallo! Lappeenrannassa tehdään siis urheiluhistoriaa.
Toivon pelaajille ja valmentajille, erotuomareille sekä kaikille vieraille ja yleisölle mukavaa jääpalloviikonloppua Lappeenrannassa, Suomen bandypääkaupungissa!
Topiantti Äikäs
Suomen Jääpalloliiton puheenjohtaja
|